Aamu alkoi aurinkoisella säällä ja kaikkien hyvällä mielellä. Kun porukka oli kasassa, otti Hämeen Sanomien kuvaaja pari kuvaa ja näin menimme bussiin ja lähdimme kohti Helsinkiä. Bussissa kaikki oli heti iloisia ja odotti tulevan päivän tapahtumia.
Saavuimme Helsinkiin ja TAT- paikkaan, niin siellä oli jo Rauman porukka aamupalalla ja otimme myös itse leivät ja juomat ja istuimme paikoillemme. Päivä alkoi eri työntekijöiden kerronnalla heidän työstään ja työpäivistään. Sen jälkeen rupesimme käymään läpi kunkoululoppuu.fi sivustoa ja juttelemaan siitä yhdessä.
Kun aamupäivän ohjelma oltiin käyty läpi niin rupesimme syömään lounasta ja YleX porukka valmistautui lähtemään radiohaastatteluun. Minä, Mikko ja Tuula lähdimme kohti Radiotaloa ja YleX haastattelua. Saavuimme paikalle taksilla ja heti aulassa odotti nainen, joka halusi haastatella meitä. Istuimme alas sohville aulaan ja rupesimme vastailemaan Mikon kanssa kysymyksiin ja kun se oli ohi, suuntasimme 5. kerrokseen ja menimme odottamaan radioon pääsyä. Kun tuli radiohaastattelun vuoro, jännitys oli kova, mutta onneksi radionjuontajat olivat iloisia ja se purki hieman sitä jännitystä pois. Lähetys alkoi ja aloimme vastailemaan Mikon kanssa kysymyksiin mm. koulusta, kesälomasta, koulusta. Juttelimme siinä ja aika vierähti nopeammin kuin luultiinkaan. 10 minuuttia oli täynnä ja haastattelumme loppui, siitä jäi helpottunut fiilis ja haastattelut meni hyvin. Heti myös saimme tekstiviestejä kaikilta jotka olivat kuulleet haastattelun radiosta, että oli mennyt hyvin.
Sen jälkeen suuntasimme takasin TAT- paikkaan ja siellä oli lehdistötilaisuus käynnissä, kuvaajia ja toimittajia oli eri lehdistä ja paikoista, oppilaita haastateltiin ja kuvailtiin.
Lehdistötilaisuuden loputtua suuntasimme busseihin ja kohti Linnanmäkeä. Saavuttuamme Linnanmäelle jokainen lähti oman porukkansa kanssa erisuuntiin ja näin loppupäivä linnanmäellä alkoi. Menimme erilaisia laitteita läpi, mutta melkein jokaiseen laitteeseen oli pitkät jonot ja väkeä oli paljon koko paikassa, mutta silti pääsimme niihin laitteisiin mihin halusimmekin, joihinkin useampaankin kertaan. Kun kello alkoi näyttää seitsemän oli aika suunnata takasin bussille ja Hämeenlinnaan. Loppumatka bussilla sujui iloisesti ja kertasimme päivän tapahtumia, juttelimme ja nauroimme. Koko päivä oli hauska ja kaikilla oli mukavaa ja jokainen jäi odottamaan seuraavaa reissua mikä tehtäisiin ehkä tuolla porukalla vielä joskus. Päivä oli mediatäytteinen niin lehdistötilaisuuden kuin radiohaastattelunkin johdosta ja tähän retkeen oli hieno lopettaa viimeinen lukuvuosi ja koko 9.luokka. Kiitos kaikille hauskasta reissusta!
Sanna Niemelä